Kansainvälisen politiikan koordinaattori/asiantuntija
Haemme kansainvälisen politiikan koordinaattoria/asiantuntijaa määräaikaiseen työsuhteeseen. Tule tekemään merkityksellistä työtä hyvään työyhteisöön.
WWF on maailman vaikuttavin ympäristöjärjestö, joka toimii yli sadassa maassa. Missiomme on rakentaa tulevaisuus, jossa ihmiset ja luonto elävät tasapainossa. Työmme tavoite on pysäyttää luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen ja ihmiskunnan ekologisen jalanjäljen kasvu.
Haemme nyt koordinaattoria tai asiantuntijaa WWF Suomen kansainväliseen vaikuttamistyöhön.
Me WWF Suomessa olemme saavuttaneet yli 50-vuotisen toimintamme aikana merkittäviä tuloksia niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Toimilla on kuitenkin kiire: YK:n kestävän kehityksen tavoitteet on määrä saavuttaa vuoteen 2030 mennessä. Samana vuonna myös luontokadon tulisi olla pysäytetty YK:n luontosopimuksen mukaisesti, ja tavoite ilmaston lämpenemisen rajoittamisesta Pariisin sopimuksen mukaiseen 1,5 asteeseen on karkaamassa. Samaan aikaan huoli taloudesta ja kiristynyt maailmanpoliittinen ilmapiiri vievät huomiota vakavien ympäristöongelmien ratkaisemiselta. Luontokato ja ilmastonmuutos ovat myös turvallisuuspoliittisia kysymyksiä, sillä ne uhkaavat vakautta muun muassa kärjistämällä konflikteja hupenevista luonnonvaroista. Lisäksi konflikteissa tuhoutuu luontoa, millä voi olla kauaskantoisia vaikutuksia.
Työtehtäväsi on osallistua WWF:n vaikuttamistyöhön, erityisesti kansainvälisen politiikan osalta. Erityisesti tulet syventymään ympäristö- ja ilmastokysymysten rooliin rauhassa, turvallisuudessa ja konflikteissa. Seuraat ja analysoit kansainvälisiä kokouksia ja autat tuomaan esiin WWF-verkoston viestejä Suomessa päättäjille ja keskeisille sidosryhmille. Osallistut kansainvälisten hankkeidemme toteutukseen ja hallinnointiin. Järjestät tapaamisia ja tilaisuuksia. Toimit WWF Suomen kansainvälisen tiimin jäsenenä ja läheisessä yhteistyössä myös muiden WWF Suomen ja verkoston asiantuntijoiden kanssa.
Tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää:
- soveltuvaa korkeakoulututkintoa tai soveltuvia korkeakouluopintoja
- kiinnostusta ja mahdollisesti kokemusta yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta sekä kansainvälisestä yhteistyöstä
- kiinnostusta ympäristökysymyksiin
- mahdollisesti kokemusta hankehallinnosta
- kykyä omaksua uutta tietoa ripeästi ja kiteyttää oleelliset asiat selkeästi
- viestinnällisiä valmiuksia
- erinomaisia yhteistyötaitoja
- erinomaista englannin kielen taitoa
- avointa, aloitteellista, reipasta ja ratkaisukeskeistä asennetta
Mitä tarjoamme?
WWF:llä pääset työskentelemään osana kansainvälistä, arvostettua organisaatiota, joka saa toiminnallaan aikaan merkittäviä tuloksia luonnon suojelemiseksi. Meillä on lämmin työilmapiiri, jossa jokaista työyhteisön jäsentä arvostetaan ja kuunnellaan. WWF Suomi on useana vuonna ollut Great Place to Work -tutkimuksessa yksi Suomen parhaista työpaikoista. WWF Suomen toimisto sijaitsee Helsingin Sörnäisissä, mutta töiden tekeminen onnistuu myös osittain etänä. Tehtävä saattaa vaatia matkustamista.
Kiinnostuitko?
Odotamme hakemustasi 28.3. mennessä. Tehtävä pyritään täyttämään mahdollisimman nopeasti, aloituspäivämäärä tehtävässä sopimuksen mukaan. Sopimuksen kesto vuoden 2025 loppuun ja mahdollinen jatko vuoden 2029 loppuun. Palkkaus noin 2500-3200 €/kk, riippuen hakijan kokemuksesta.
Lisätietoa tehtävästä antaa kansainvälisen ohjelman johtaja Anne Tarvainen (040 756 8326) maanantaina 17.3. klo 13-15, keskiviikkona 19.3. klo 9-12 ja maanantaina 24.3. klo 13-17.
- Osasto
- Kansainvälinen ohjelma
- Sijainnit
- WWF Suomen toimisto
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
WWF Suomen toimisto
Kulttuurimme
Työn merkityksellisyys syntyy tärkeän yhteisen tavoitteen lisäksi myös ihmisistä. Meillä on lämmin työilmapiiri, jossa jokaista työyhteisön jäsentä arvostetaan ja kuunnellaan.
WWF Suomi on useana vuonna ollut Great Place to Work -tutkimuksessa yksi Suomen parhaista työpaikoista.
Kansainvälisen politiikan koordinaattori/asiantuntija
Haemme kansainvälisen politiikan koordinaattoria/asiantuntijaa määräaikaiseen työsuhteeseen. Tule tekemään merkityksellistä työtä hyvään työyhteisöön.
Hakemuslomakkeen lataaminen